Ilta--Sanomien ensimmäinen numero punaisella taustalla.

Ilta-Sanomat 90 vuotta. Eilen, tänään ja huomenna

Ilta-Sanomat perustettiin ja toteutettiin yhden aamupäivän aikana 29. helmikuuta 1932. Oli kiire. Poliittinen tilanne Suomessa oli kiristynyt. Aseistautuneet äärioikeistolaiset olivat kokoontuneet Mäntsälään ja vaativat hallituksen eroa. Helsingissä aseistauduttiin, ja hurjia huhuja liikkui. Yöllä painettava Helsingin Sanomat ei kyennyt riittävän nopeasti kertomaan Mäntsälän kapinan vaiheista, joten julkaistiin iltapainos, Ilta-Sanomat.

Nelisivuinen Ilta-Sanomat ilmestyi aluksi epäsäännöllisesti tarpeen mukaan. Kokemukset olivat kuitenkin niin hyviä, että 15.10.1932 lähtien Ilta-Sanomia alettiin julkaista kuutena päivänä viikossa. Itsenäinen iltapäivälehti siitä tuli 1.11.1949.

Internetiin avattiin ensimmäiset lehden kotisivut 1996. Vuonna 1999 iltasanomat.fi tarjosi jo lyhyitä uutispätkiä, nettikyselyitä, pelejä ja tietysti mahdollisuuden vaihtaa mielipiteitä muiden lukijoiden kanssa. Jo tuolloin keskustelu Ilta-Sanomien sivulla oli moderoitua, kuten se on edelleen. Nykyään uutiset ja keskustelut löytävät lukijat myös Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa.

Vaikka tiedonvälitys on vuosikymmenten aikana valtavasti kehittynyt, ihmisten tiedonjano on yhä sama. Ilta-Sanomat on ja on ollut aina paikalla, kun tapahtuu. Ja mitä isompi on uutinen, sitä suurempi on liikenne Ilta-Sanomien sivustolle.

Ilta-Sanomien juhlanäyttely keskittyy erityisesti kahteen viimeiseen vuosikymmeneen, digitalisaation ja Internetin luomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Leikkisästi pohditaan myös sitä, miten tänä päivänä kerrottaisi esimerkiksi Lallin tekemästä piispa Henrikin surmasta tai keisari Aleksanteri I:n ja Ulla Möllersvärdin kohuromassista.

IS-näköispainos ja Mäntsälä 1932 -erikoislehti

Näyttelyn aikana museosta on saatavana Ilta-Sanomien ensimmäisen numeron näköispainosta sekä Mäntsälä 1932 -erikoislehteä.

Mäntsälä 1932 -erikoislehti on Päivälehden museon ja arkiston yhteistyössä P. E. Svinhufvudin muistosäätiön ja Kotkaniemi-säätiön kanssa laadittu julkaisu. Se pureutuu 90 vuotta sitten tapahtuneeseen Mäntsälän kapinaan ja sen taustoihin.

Lataa Mäntsälä 1932 -lehden pdf-versio tästä.

Lataa näköispainos Ilta-Sanomien ensimmäisestä numerosta puolestaan tästä.