Merkin arkisto palvelee kaikkia median ja sanomalehdistön historiasta kiinnostuneita. Toimimme vastuullisesti, joten arkistoaineiston käyttöön liittyy myös rajoituksia ja ohjeita. Kun otat huomioon seuraavat ohjeet, arkistokäyntisi ja tutkimustyösi meillä on mahdollisimman sujuvaa.
Yleistä
Merkki on matalan kynnyksen arkisto. Voit saapua arkistoon milloin vain aukioloaikoinamme. Sujuvan vierailun takaamiseksi suosittelemme kuitenkin, että aineistot tilataan etukäteen. Tutkijapäätteillemme on lisäksi erillinen varauskalenteri.
Arkiston käyttö on lähtökohtaisesti maksutonta. Henkilökunnan tekemistä selvityksistä, kopioista ja aineiston uudelleenjulkaisusta veloitamme voimassa olevan hinnaston mukaan.
Merkki noudattaa arkistoihin liittyvää lainsäädäntöä sekä arkistonhoidon eettisiä ohjeita. Arkiston asiakas sitoutuu puolestaan noudattamaan Merkin arkistopalveluiden käyttösääntöjä.
Suosittelemme tutustumaan myös Merkin arkistoaineistojen viittausohjeeseen.
Käyttörajoitukset
Arkiston aineistot ovat lähtökohtaisesti kaikkien vapaasti käytettävissä, mutta osaan asiakirjoja kohdistuu käyttörajoituksia. Ne voivat johtua esimerkiksi henkilötietoihin liittyvästä tietosuojasta, liikesalaisuudesta tai arkiston luovuttajan määräämästä suoja-ajasta.
Arkistossamme on paljon teos- ja lähioikeuden suojaamaa aineistoa. Merkki ei pääsääntöisesti hallinnoi aineistonsa tekijänoikeuksia, vaan uudelleenjulkaisuun tarvitaan lupa alkuperäisiltä tekijöiltä – kirjoittajilla, kuvaajilla ja piirtäjillä. Henkilökuntamme neuvoo mielellään aineiston käyttöön, mahdollisiin tutkimuslupiin ja tekijänoikeusselvityksiin liittyvissä asioissa.
Tietosuoja kulttuuriperintöaineistoissa
Arkistonhoito ja kokoelmatyö vaativat henkilötietojen käsittelyä, ja myös kulttuuriperintöaineistot sisältävät henkilötietoja, joita käsittelemme yleisen edun mukaisessa arkistointitarkoituksessa. Lisätietoja saat tutustumalla tietosuojakäytäntöömme.