Kauan sitten kadonnut venemalli palasi laineille. Se vaati sitkeyttä, selvitystyötä ja matkan, joka vie Helsinkiin, Amerikkaan ja Merkin arkistoon.
Matka toimittajasta venetehtailijaksi on ajallisesti lyhyt, mutta valtameren ylityksen se vaatii. Tämän todisti Päivälehden ja Helsingin Sanomien perustaja ja päätoimittaja Eero Erkko (1860–1927), joka journalistin- ja poliitikonuran ohessa toimi hetken myös moottorivenetehtaan omistajana.
Tarina alkaa hirtehisesti, sillä kaikki lähti sorrosta ja sensuurista. Päivälehti oli 1900-luvun vaihteessa liberaali, perustuslaillinen lehti, joka vastusti Venäjän Suomeen kohdistamia sortotoimia. Päätoimittajana Eero Erkolle lankesi raskas vastuu: hänet karkotettiin lehden kirjoittelun vuoksi maanpakoon Yhdysvaltoihin vuonna 1903.
Maailma ”rapakon takana” oli avara, mukaan tarttui sekä uusia ihmisiä että ideoita. Erkko tutustui Yhdysvalloissa venepuuhista kiinnostuneeseen suomalaiseen insinööriin Kosti Markoffiin (1870–1909). Kun miehet palasivat vuonna 1905 Suomeen, perustivat he veneveistämön Helsingin Sirpalesaareen. Siellä rakennettiin amerikkalaistyyppisiä veneitä ja moottoreita. Työnjaoksi muodostui se, että insinööri Markoff valmisti ja kynämies Erkko möi.

Sirpalesaaren mukaan nimettiin myös tehtaan kansanmalli, Sirpale-puuvene. Myyntiesite kuvaili sitä näin: ”Meidän pienin moottoriveneemme, jota saaren mukaan, missä tehtaamme on, nimitämme Sirpaleeksi, on aijottu varsinaiseksi kansan veneeksi. Sitä rakentaessa on otettu huomioon kaikki seikat, jotka ovat olleet omiaan tekemään siitä käytännöllisen, kestävän ja huokeahintaisen kulkuneuvon.”
Tehtaan tarina oli lyhyt, mutta väkevä. Tilauskirjat täyttyivät, perustettiin osakeyhtiö, kokeiltiin autojen maahantuontiakin, selvittiin jopa tehtaalla riehuneesta tulipalosta. Vuonna 1908 Erkko palasi kuitenkin lehtialalle, ja terveysmurheiden vaivaama Markoff menehtyi vuotta myöhemmin.
Sirpaleet seilasivat aikansa, kunnes luonnon väistämätön kiertokulku lahotti puuveneet kaislikoihin ja rantatöyräille.

Nyt vene on herännyt henkiin. Helsinkiläinen Pekka Rautala sai keväällä 2023 ajatuksen replikan rakentamisesta. Sirpale rakennettiin tiedon sirpaleista: yhtään alkuperäistä venettä ei ollut säilynyt, joten tiedot oli kaavittava mainoksista ja valokuvista. Median museo ja arkiston Merkissä on säilynyt muun muassa moottorivenetehtaan mainosesite, josta saa käsityksen veneen mitoista. Aineistoa löytyi myös Forum Marinumin kokoelmista.
Projekti eteni maakravun silmin hurjaa vauhtia. Vene rakennettiin Pyhämaalla pääosin vuoden 2024 aikana. Lopuksi asennettiin moottori – alkuperäistä Erkko & Markoffin konetta ei sentään veneeseen saatu, vaikka yksi kappale onkin säilynyt entisöity käyntikuntoiseksi.
Uusi Sirpale oli ensi kertaa yleisön nähtävillä helmikuun 2025 venemessuilla. Työstä on tehty seikkaperäinen selvitys, myös mallikaaret ovat tallessa. Kokemusten, dokumenttien ja arkistoaineiston perusteella on mahdollista, että uusiakin Sirpaleita saadaan tulevaisuudessa laineille.
Sirpale palasi vesille Uudessakaupungissa 16. toukokuuta 2025. Tämän kirjoittaja ei – vielä! – ole veneen kyytiin päässyt. Mutta tunnelma laineilla on varmasti sama kuin lokakuussa 1905, jolloin Juhani Aho kirjoitti Päivälehteen tunnelmiaan Sirpaleen matkalta:
”Jotain kampia väännettiin, jotain avainta ruuvattiin, tempaus sinne, tempaus tänne, nytkähdys eteenpäin ja minä tapasin itseni istumasta perälaudan päällä, jonka alla kuohui ja sihisi kuin Imatrassa. — ’Seis!’ huusin minä. ’All right!’ sanoi Markoff ja samassa me seistiin. Kelluttiin laineilla Harakan salmessa. ’Eteenpäin!’ ja nyt sitä taas mentiin eteenpäin. Se totteli kuin tottelikin.”
”Jos venhe olisi minun, niin tietysti minä lastaisin siihen pikit ja pakit ja lähtisin Porkkalaan. Siellä koluaisin sen kanssa kaikki saaret ja karit, onkisin kaikki ahvenet, uistelisin kaikki hauet ja ampuisin kaikki allit. — Ja entä kaikki muut tehtävät, joita ennen on soutamalla suoritettu: kirkkomatkat, kyläretket? Jos todellakin hepo pitää sen minkä varsa lupaa, niin onpa kuin onkin liike Suomessa saanut uudet jalat alleen.”
”Korkeasaaressa — joimme Erkon maanpakolaisuuden maljan. Sillä sen ansiohan se on, että meillä nyt on soutuvene, joka kulkee soutamatta. Maksoi sitä varten vaivan käväistä Ameriikassakin.”
Teksti: Janne Ridanpää
Lue lisää:
Helsingin moottoritehdasta koskevat asiakirjat Merkin arkistossa:
https://yksa.disec.fi/Yksa4/id/157615521713400