Suomessa vietetään nyt äänioikeuden juhlavuotta. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tuli meillä voimaan 1906, ensimmäisenä maailmassa. Mutta millaista oli elämä aiemmin, yhteiskunnassa, jossa äänioikeus kuului vain pienelle osalle kansaa?
Radikaalit! Oikeus ääneen -näyttely esittelee neljän suomalaisen naisen elämätarinan aikana, jolloin äänioikeusuudistus vasta teki tuloaan. Fredrika Runeberg, Minna Canth, Ellen Thesleff ja Miina Sillanpää elivät, vaikuttivat ja tulivat kuulluiksi ja nähdyiksi kukin omalla tavallaan – kirjoittamalla, maalaamalla, osallistumalla yhteiskunnalliseen toimintaan ja hyödyntämällä henkilökohtaisia suhteitaan yhteiseksi hyväksi.
Näyttely on suunniteltu erityisesti yläkouluikäisille, mutta tarjoaa tietoa ja näkökulmia myös muille aiheesta tai aikakaudesta kiinnostuneille. Päähenkilöiden elämää kuvataan ajan henkeen sisustetuissa huoneissa helppotajuisin tekstein, kuvin, lainauksin ja lehtileikkein. Vierailun aikana tutuksi tulevat niin 1800-luvun kulttuurielämä, naisen oikeudellinen asema, teollistuva ja kaupungistuva yhteiskunta kuin sääty-yhteiskunnan murroskin.
Toiminnallinen näyttely muistuttaa tasa-arvon merkityksestä ja haastaa pohtimaan, miten se omassa ajassamme toteutuu. Mihin asioihin sinä haluaisit vaikuttaa? Mitkä ovat keinosi ja mahdollisuutesi saada muutosta aikaiseksi? Voit jättää oman jälkesi näyttelyyn kirjoittamalla tai piirtämällä ja innostua samalla muiden ajatuksista.
Näyttelyn sisällöt ovat toimittaja ja tietokirjailija Leena Virtasen ja kuvittaja Sanna Pelliccionin tuottamia, ja perustuvat osittain heidän suosittuun kirjasarjaansa Suomen supernaisia. Näyttelyarkkitehtuurista ja visuaalisesta kokonaisuudesta vastaa Minna Santakari ja graafisesta suunnittelusta Maria Appelberg.
Näyttelykokemusta syventää maksuton Oikeus ääneen -julkaisu, jossa FT Reetta Hännisen artikkelit ja Merkin tutkija Janne Ridanpään keräämä monipuolinen uutisaineisto valottavat vuoden 1906 äänioikeusuudistusta eri näkökulmista.
Tutustu näyttelyyn maanantaisin oppaan kanssa:
Tarjoamme avoimia, noin 20 minuutin mittaisia yleisöopastuksia Radikaalit! -näyttelyyn joka toisena maanantaina klo 15, näyttelyn aikana 23.1.-13.4.2026. Opastusten päivämäärät ovat:
2.2., 16.2., 2.3., 16.3., 30.3. ja 13.4.
Huom: opastusta ei ole toisena pääsiäispäivänä 6.4.
Opastukset ja muutkin Merkin tapahtumat löytyvät verkkosivujemme Tapahtumat-osiosta.
Kuka saa äänestää? Kierrokset museossa ja arkistossa
Kaksi äänioikeusteemaista tapahtumaa, joissa vieraillaan Radikaalit! -näyttelyn lisäksi yleisöltä tavallisesti suljetuissa arkistomakasiineissa. Varmista paikkasi arkistovierailuun ennakkoilmoittautumalla: lisätiedot ja ohjeet alla olevissa linkeissä:
Kuka saa äänestää? Tapahtuma 17.2.
Kuka saa äänestää? Tapahtuma 15.4.
Lue äänioikeuden historiasta näyttelyn lehdestä:
Suomalainen demokratia viettää juhlavuosiaan 2026–2027. Tällöin tulee kuluneeksi 120 vuotta uudistuksista, joilla perustettiin nykyinen eduskunta. Suomi oli edelläkävijä yleisessä ja yhtäläisessä äänioikeudessa. Ääni suotiin sekä naisille että miehille varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.
Juhlan kunniaksi Median museo ja arkisto Merkki on julkaissut Oikeus ääneen -erikoislehden, joka kertoo äänioikeusuudistuksesta ja siihen johtaneesta kehityksestä. Julkaisu on suunnattu kaikille tiedonjanoisille, mutta se toimii erinomaisesti myös lukion ja yläasteen historian opetuksen tukena.
Lehti on saatavilla sekä sähköisessä että painetussa muodossa. Sen voi ladata PDF-tiedostona Julkaisut-sivulta tai noutaa museon infosta. Lehtiä on mahdollista tilata myös postitse opetuskäyttöön. Toimitamme veloituksetta maksimissaan 25 kappaletta per koulu. Suurempien määrien toimituksesta ja kuluista sovitaan erikseen.

