Powerpoint-esitys ja yleisöä tapahtumatilassa.

Seminaari: Tekoäly journalismissa: visioista käytäntöihin

Tutkijat selvittivät, millaiset tulevaisuusodotukset ja normatiiviset käsitykset ohjaavat generatiivisen tekoälyn soveltamista osaksi journalismia ja toimitustyötä.

Tutkimuksessa havaittiin, että pohjoismaiset uutistoimitukset pohjasivat sovellus- ja kehitystyönsä sekä tekoälyä koskevat tulevaisuusodotuksensa lähtökohtaisesti journalististen normeihin ja eettisiin periaatteisiin. Tekoäly kehystetään journalistisen laadun parantajana, jossa toimittajien työ ei häviä, vaan siirtyy rutiinityöstä luovempina ja analyyttisempinä pidettyihin journalismin muotoihin. Samalla toimittajien vastuu kohdistuu myös tekoälytyökalujen laadun varmentamiseen. Tämä idealisoitu tulevaisuusodotus kuitenkin johti epätoivottujen tulevaisuuksien sivuuttamiseen, kuten esimerkiksi toimittajien irtisanomiset tai virheellisten tietojen levittäminen.

Uutistoimitusten lisäksi hankkeessa tutkittiin generatiivisen tekoälyn tulevaisuusodotuksia mediasisällöissä. Helsingin Sanomien tekoälyuutisoinnissa havaittiin kaksijakoinen kehystys: tekno-utooppinen hypediskurssi ja kriittinen riskidiskurssi, jossa kiinnitettiin huomiota tekoälyjärjestelmien ongelmakohtiin.

Myös kriittisen uutisoinnin voi kuitenkin nähdä vahvistavan hypediskurssia: osoittamalla miten tekoälyn tuottamat ongelmat ovat ratkaistavissa tekoälyn vastustusta lievitetään. Yhdysvaltalaisen Nieman Journalism Labin journalismiennusteita analysoiva osatutkimus puolestaan osoitti, että tekoälyä koskevia odotuksia hallitsee käsitys tekoälystä journalismia inhimillistävänä voimana.

Ennakkoilmoittautuminen 8.4.2026 mennessä sähköpostitse tutkimusapulainen Tilda Paanaselle: .

Ohjelma:

13.00–13.15 Kahvit

13.15–13.20 Avaussanat, journalistiikan professori Jaana Hujanen

13.20–13.35 Valeuutisista tekoälyuhkaan, instituutioista toimittajayksilöihin. Generatiivinen tekoäly Nieman Labin journalismiennusteissa 2023–2025, tutkijatohtori Juho Ruotsalainen

13.35–14.05 Journalistiset normit ja tekoälyn legitimointi pohjoismaisissa uutistoimituksissa, tutkijatohtori Juho Ruotsalainen ja väitöskirjatutkija Stefanie Sirén-Heikel

14.05–14.20 Mistä puhutaan, kun puhutaan infrastruktuurista, professori Carl-Gustav Lindén, Bergenin yliopisto

14.30–14.45 Automaattisen tekstintuotannon pitkä historia, yliopistonlehtori Leo Leppänen, Jyväskylän ja Helsingin yliopisto

14.45–15.00 Teesejä tekoälystä ja journalismista.
Anna Back, digitaalisesta kehityksestä vastaava sisältöjohtaja, Svenska Yle

15.00-15.15 Kysymyksiä ja vapaata keskustelua


Tutkimuksen taustaa:

Tekoäly journalismissa: visioista käytäntöihin -tutkimushankkeen aineisto kerättiin kahden pohjoismaisen mediakonsernin edustajien haastatteluista, Harvardin yliopiston Nieman Journalism Labin vuosittaisista journalismiennusteista, sekä Helsingin Sanomien generatiivista tekoälyä käsittelevistä artikkeleista. Tutkimus on toteutettu Helsingin yliopiston Soc&komissa, ja sen on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö.

Tutkimus on toteutettu Helsingin yliopiston Soc&komissa, ja sen on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö. 

Haluatko kuulla jotain merkittävää?

Tilaa Helsingin Sanomain Säätiön ja Merkin uutiskirje suoraan sähköpostiisi.

Tilaa uutiskirje!