Merkin arkisto on hyväksytty mukaan yksityisarkistojen kansalliseen hankintapolitiikkaan. Päätös tehtiin marraskuun 20. päivä pidetyssä arkistotoimijoiden kokouksessa.
Hankintapolitiikan tarkoituksena on ohjata historiallisesti merkittävien yksityisarkistojen hankintaa ja säilytystä. Työnjaossa on mukana yhteensä 46 organisaatiota, arkistoja ja museoita.
Päätös vahvistaa Merkin roolia ammatillisesti hoidettuna arkistona. Sen tehtävänä on jatkossakin huolehtia mediaan ja journalismiin, erityisesti Sanoma-konserniin, sen edeltäjiin ja omistajasukuihin liittyvistä arkistoista. Resurssiensa puitteissa Merkki voi ottaa vastaan myös muita, historiallisesti merkittäviä median ja journalismin yksityisarkistoja.
Hankintapoliittiset pelisäännöt ja hankintapoliittinen työnjakotaulukko on julkaistu Kansallisarkiston verkkosivuilla. Lisätietoja Merkin arkiston kokoelmista ja hankinnasta on löytyy kokoelmaohjelmasta.
Merkin arkiston toiminta alkoi vuonna 1990. Se tunnettiin vuoteen 2023 asti Päivälehden arkistona.

